Marko ja Wille pääsivät johdollani jatkamaan Aresteelta ja Lykosilta kesken jäänyttä karjuseikkailua. Tälä kertaa sankareina näyttämölle astelivat Willen kentauri Zamokles ja Markon varas nimeltä Lykos (oudo tuttua?!). Tein pelinjohtourani ennätyksen tapattamalla Zamoklesin puolen tunnin pelin jälkeen kahakalla inhoja lykaaneja vastaan. Tarkoitus oli hitsata satunnaiset sankarimme yhteen reippaalla taistelulla, mutta saimme huomata, että aina roiskuu kun rapataan. No, onneksi kreetalainen aristokraatti Sakis riensi tuota pikaa Lykosin toveriksi. Kun oppaaksi pian ilmaantyi nuori fauni Ibydos, voitiin taas rientää lykaanien pesäpaikkaan.

Nämäkin sankarit päättivät pyrkiä vuoren laella seisovan temppelin luokse ja tehdä sen vuorenhuipun kupeessa kasvaneen puutarhan kautta. Puutarhan nimi muuten selvisi sankareillemme, kun vireä-ääninen Ibydos tunsi laulun, jossa se esiintyy. Puutarhassa näkyivät edellisen seikkailun jäljet: seireenien raadot ja sankarien ruumiit. Tämänkin kertaiset uhromme pääsivät leikkimään kasvikuntaa, kun tantaloksen köynnökset hyökkäsivät heidän kimppuunsa. Kohtaaminen osoittautui vaaralliseksi, kun verenimijäkasvi kuivasi Lykos-paran ja Sakiskin sai tietää, mikä on henkihieveri. Tapettuaan toisen köynnöksen Sakis jäi miettimään, mitä tekisi yksin keskellä Arkadiaa.

Kaikeksi onneksi Sakisin isä oli varmuudeksi lähettänyt yhden uskollisista hopliiteistaan Sakisin perään pitämään tästä huolta. Eipä aikaakaan, kun Markon toinen hahmo Kroton löysi tiensä puutarhan luo. Jälleennäkeminen oli riemukas. Ja eikun puutarhaa tutkimaan.

Tällä kertaa seikkailijamme kiinnostuivat valkeasta pöllöstä, joka äkisti alkoikin heille puhua mitä hienointa kreikkaa! Kyse oli oraakkelipöllöstä, tiesi Athenea kumartava Kroton kertoa. Viisaasti innokas aristokraattimme Sakis kysyi pöllöltä, miten lykaanit Arkadian karjua hallitsevat ja selvisi, että salaisuus oli Protamionen taikaomenat. Kun vielä pian puutarhasta löytyi omenapuu, jotakin merkittävää selvästi saatiin aikaa. Luontaisen viehätysvoimansa avulla Sakis houkutteli dryadi Protamionen esiin. Kauniista piirteistä todella oli apua, sillä tällä kertaa dryadi ei usuttanut puutitaanejaan sankarien kimppuun. Pikainen neuvottelu Protamionen kanssa johti sopimukseen: miehemme saisivat omenansa, jos toisivat dryadille inhojen lykaanien päät.

Puutarha rauhoittui Protamionen kohtaamisen jälkeen, joten sankarimme lähtivät etsimään vaaroja lykaanien pesänä toimivasta luolastosta. Luolaston läpi pääsi vuoren laelle Zeuksen temppeliin, jahka ensin teki luujauhoa styygialaisesta kennelistä. Siellä kreetalaiset hetken pronssihärkiä ja -kolosseja ihmeteltyään uhrasivat Ukolle ja poimivat matkaansa neljä Zeuksen salamaa. Näin onnea hankittuaan sankarimme olivat valmiina hyökkäämään pahisten pesään. Luolaston keskussalissa käytiin homeerinen ottelu, jossa kaksi helleeniämme teki selvää koko kahdentoista lykaanin laumasta. Tällä kertaa kumpikaan ei kuollut (vaikka läheltä liippasikin), ja sankarit saattoivat palata Protamionen pakeille lykaanin päät mukanaan. Protamione piti sanansa ja omenen saatuaan toverukset olivat valmiita pyytämään Arkadian karjua.

Haavojensa vuoksi toverukset päättivät levätä. Loppusessio kuluikin sitten mukavasti lemurien kujeiden parissa. Hieman hypnoksen marjoja ja vähän painotettuja noppia ja pian Kroton olikin kelteisillään unessa ja Sakis hankkinut Zeuksen vihan päälleen, pronssikolosseista puhumattakaan. Ilta loppui pohdintoihin siitä, toisiko oraakkelipöllö aamunkoitteessa uuden neuvon.

---

Aikamoista verioopperaahan peli taas oli. Ehkä sokkeloisäntä oli laittanut vastaan hirviöitä vähän liiankin kanssa...