sunnuntai, 24. huhtikuu 2011

Areen linnut

stymphalianlinnut

Pelaamassa olivat Antti, Kai, Marko ja minä. Sessio alkoi Poseidonin laulun kannelta, kun Metamakhos ja Tziki palasivat takaisin oikeaan muotoonsa. Alkuhämmennuyksen jälkeen Metamakhos hyväksyi elementalisti Eirelan suunnitelman suunnata kohti Manner-Hellasta ja Delfoita sen selvittämiseksi, miten Tyrakhion-paran voisi taas muuttaa lihaksi ja vereksi.

Neuvottelun aiheesta keskeytti valtava roc-lintu, joka kaarteli paikalle pohjoisesta päin. Hetken sankarimme saivat pelätä hyökkäystä, mutta sitten peto vain pudotti kynsistään uhkean amatsonin, joka molskahti laivan viereen. Neito poimittiin merestä ja hän kertoi nimekseen Katsuane. Varmasti jumalat olivat tällä tavoin heittäneet naissoturin yhteen Metamakhoksen ja Eirelan kanssa, joten sankarimme hyväksyivät hänet oitis toverikseen.

Matka jatkui Korinttiin, jossa tyranni Kypselos kestitsi seuruettamme. Korintissa seurue myös menetti osan jäsenistään, kun perämies Alektor lähti laivalla kohti Ithakaa viedäkseen suruviestin ja kivi-Tyrakhionin takaisin kotiin. Tziki puolestaan koki surua Tyrakhionin kuolemasta sekä voimakasta koti-ikävää. Molempiin hän päätti hakea helpotusta kotoa Arkadiasta, jonka lähellä nyt oltiin. Näin siis Kypseloksen juominkeiin osallistuivat vain Metamakhos, Eirela ja Katsoune.

Yöllä sankarimme herätettiin taistelemaan suurta lykaanijoukkiota vastaan. Susimiehet saivat tuta sankarien voiman ja niita ajettiinkin takaa aina Delfoin - Boitotian tien risteykseen, missä ne lopulta karkasivat raskaita tappioita kärsineinä kohti Thebaa. Lepohetken jälkeen sankarit puolestaan suuntasivat Delfoin tielle.

Delfoissa kärsittiin aluksi erimielisyyksistä Apollonin pappien kanssa, mutta lopulta toverukset pääsivät Pythian eteen. Vastauksena kysymykseen siitä, miten Tyrakhionin voisi palauttaa elävien kirjoihin, oraakkeli lausui säkeensä:

Olympon suosio kiven

lihaksi saa.

Areen veri

isänsä vihaa kärsii.

Yhtä palvelette, toisen suututatte. Silti

Valita on pakko.

Areen pappia konsultoituaan toveruksemme arvelivat, että heidän oli määrä suunnata Thebaan, jonka asukkaat ovat Areen jälkeläisiä.

Theba paljastui ilottomaksi kaupungiksi, jossa oltiin syystäkin varuillaan: vanha kuningas Labydkos oli kuolinvuoteellaan ja Areksen hirmuiset linnut olivat jo viikon ajan hyökkäilleet kaupunkiin. Selvisi myös, että kuninkaalla oli kaksi poikaa, vallanperijä Laios ja maineikas Prothenor. Laios oli vakavamielinen mies, joka polveutui Areesta sekä isänsä että äitinsä puolelta. Hilpeä ja karismaattinen Prothenor puolestaan oli äitinsä puolelta Afroditen sukua.

Erinäisten vaiheiden jälkeen päätettiin, että kaupungin murheet johtuivat siitä, että joku asukkaista oli syyllistynty hybrikseen ja herättänyt Areksen vihan. Sankariemme pääepäillyt olivat mainitut puoliveljekset. Sankarit pääsivät myös ottamaan mittaa stymfalian linnuista, jotka ampuivat sulkasna pronssinuolina ja olivat muutenkin koitua tovrusten kohtaloksi. Niin täpärällä oli tilannet, että Eirela lopulta joutui lupaamaan esikoisensa Boiotian järvessä asuvalle naiadille, että tämä paransi kentaurin.

Seuraavaksi punottiin suunnitelma: Prothenor ja sankarimme lähtisivät selvittämään, mistä Areen linnut tulivat. Kaikki näyttikin menevän hyvin aina siihen asti, kun Prothenor petti protagonistimme. Paljastui, että Prothenorilla oli maaginen Areen susinaamio, jolla hän kykeni hallitsemaan lykaaneja. Toveruksiamme ei kuitenkaan surmattu, vaan heidät lukittiin hylätystä luolakompleksista löytyneeseen viinikellariin. Oli Eirelan aika näyttää kykynsä. Elementalistin loitsujen avulla sankarien onnistui paitsi paeta, myös kukistaa Prothenor ja hänen petomaiset miespalvelijansa.

Kun Prothenor oli hahmojen armoilla, hän paljasti varastaneensa naamion Areen pyhäköstä korkealta vuorilta. Hän oli halunnut hallita lykaaneja syöstäkseen Laioksen vallasta. Tämän hän tahtoi tehdä siksi, että Laios ja hänen vaimonsa Iokaste olivat syyttä surmanneet oman poikansa eivätkä he siksi Prothenorin mielestä sopineet Theban ensimmäiseksi pariksi. Kun Prothenor vielä varoitteli sankareitamme Areksen temppelin vaaroista, he säästivät Thebalaisen hangen.

Session lopuksi ryhmä vielä käsiv Areen pyhäkössä pilkkomassa sitä vartioineen pronssihärän sekä palauttamassa Areen naamion. Sitten he toimittivat Prothenorin Afroditen temppeliin Thebaan ja ilmoittivat Laiokselle, että Theban kirous oli murrettu. Laios palkitsi naiset ratsuilla ja Metamakhoksen orjattarella, minkä jälkeen sankarit karauttivat khti uusia seikkailuja.

Saavuttivatko he sitten jumalten suosiota? Sitä on vaikea sanoa: toisaalta he tarkoin varoivat käymästä sen enempää Aresta kuin Afroditeäkään vastaan, mutta toisaalta he eivät myöskään varauksetta asettuneet puolustamaan kummankaan asiaa. Olympoksen mustasukkaiset jumalat harvoin rakastavat järkiratkaisuja ja haaleita kompromisseja. Toisaalta lienee ihan hyvä, ettei myöskään hanki niskaansa vihaa, josta myöhemmin joutuisi maksamaan.

torstai, 21. huhtikuu 2011

Pikakelaus kampanjan nykyhetkeen

Edellinen postaus jäi kesken, kuten hyvin huomaatte. Sen jälkeen on kuukausia kulunut ja pelatakin on ehditty aika paljon. Pitkään tunsin, etten jaksa jatkaa kronikointia, kun kiinni otettavaa on niin paljon. Nyt kuitenkin otan itseäni nivusista ja kuron kuilun umpeen. Sen verran olen itselleni armollinen, että kertailen tapahtumat suuripiirteisesti: jokainen seikkailu saa osakseen vain yhden kappaleen. Voitte sitten itse täydennellä hauskat yksityiskohdat kommentoimalla tätä postia. Tarkoitus on tämän jälkeen jatkaa epikointia taas ns. kunnolla. Mutta asiaan...

Gynos-seikkailu siis päättyi lopulta kuningatar Polymenan tappioon, minkä jälkeen sankarimme kiipesivät Heraioniin ja pääsivät siittämään uuden sukupolven heradeja. Gynosin lain mukaan heidän oli urotekonsa seurauksena poistuttava saarelta. Poseidonin laulu otti kurssin kohti Kreetaa, tuota villiä saarta, jota asuttavat vain muutamat rajaseudun helleenit ja oudot olennot ja jonka päällä muinaisen Atlantiksen haamu vaeltaa.

Kreetalla sankarimme pääsivät pian selvittelemään Plataniaksen metsän asukkaiden riitoja. Riitaomena oli sytyttänyt kentaurien ja muun metsän väen välille kiistan siitä, kuka oli kaunein. Tätä sankarimme pääsivät tuomaroimaan ja onnistuivat junailemaan tilanteen lopulta hyvin diplomaattisesti. Seikkailu oli sangen hauska ja etenkin oikeisiin brutaaleihin kentaureihin tutustuminen tuntui tekevän pelaajiin vaikutuksen.

Plataniaksen omenan jälkeen sankarit puolivahingossa eksyivät Rhean temppelin alla sijainneeseen muinaiseen labyrinttiin, jossa asusteli minotaurivariantti jos toinenkin: twinotaur, psychotaur, pyrotaur...MEGATAUR! Labyrintista sankarit löysivät muinaisen ennustussuun, jonka lausuma heksametri ohjasi heidät etsimään atlantislaisen rosvottaren Laodiken muinaista piiloa ja vankilaa Kefalonista Kreetan länsikärjestä. Näistä ja muista tapahtumista voi lukea myös Pelilaudan foorumilta. Oraakkelisuun lausumat säkeet:

Kuulkaahan heerokset neuvoa viisasta ikiemo Rhean:

Unohdus peittävi piiloa Laodiken taitosan varkaan.

Kerran hän kuuluisa oli kautta tunnetun maapiirin rantain.

Atlantiin tyttären rohkeuden tuns’ moni aikana härkäin.

Vaan vihan Olympon päällensä hankkivi Laodike, kun hän

röyhkeenä jumalten omahan kajosi nektariin heidän.

Ylpeä Atlantis paikkansa unohti. Laodiken teko

viimeinen loukkaus, sietänyt sitä ei korkea Zeus.

Merehen vaipuvat Atlantiin kukkivat kunnahat korkeet.

Poseidon Laodiken muotoa muutti ja vangiksi meren

myrskysän neitosen luolaansa Kefaloon laittohe tursas.

Aarteet vain seurana Laodiken surkean luolissa makaa.

Niitä te sankarit kaipaatte, Kreetan kun emäntä kutsuu

huomisen synkkinä päivinä teit’ Minotaurosta tappaan.

Nereidein apuhun luottaa te voinette. Kaupan he tarjoo.

 

Kefalonissa sankarit taistelivat iljettäviä groteskeja vastaan ja saivat liittolaisia nereideistä. Onni kuitenkin kääntyi, kun Hera yön turvin muutti Metamakhoksen ja Tzikin pienoispatsaiksi ja ilmoitti Tyrakhionille, että hänen olisi kohdattava Laodiken luolan vaarat ilman ystäviensä apuna rangaistukseksi uhrien laiminlyömisestä Heraionissa. Sattumalta nuori aristokraattimme sai kuitenkin avukseen viehkeän Eirela-elementalistin. Kaksikko kävi urheasti vaaroja päin mutta kauhu oli suuri, kun kävi ilmi, että Poseidon aikoinaan loihti Laodiken gorgoniksi, jonka kasvojen näkeminen kivettää. Niin karkasi elo Ithakan pojan suonista, vaikka hirviö voitettiinkin. (Nimi lisätty marmoritauluun.) Vain Eirela palasi luolasta pari taikaesinettä ja pari outoa karttaa rikkaampana. Suruissaan Poseidonin laulun miehistö kantoi kapteeninsa kiviruumiin laivalle. Mahtaako Hera nyt taikoa Metamakhoksen ja Tzikin takaisin lihaksi ja vereksi? Mitä he tekevät Tyrakhionille?

sunnuntai, 21. marraskuu 2010

Sisustamista

Kaikki olivat paikalla ja toverustemme eeposta jatkettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin. Pienen levon jälkeen sankarit lähtivät viemään onnetonta Zephyros-vankiaan Gynaikoniin Polymenan eteen. Noidan tarina oli kuitenkin tehnyt vaikutuksen ainakin Tzikiin, joka puhui muutkin ympäri siihen, että Zephyroksen tarina saisi tulla kuulluksi. Johtuiko se sitten Zephyroksen lahjoittamasta Thetiksen lettinauhasta vai jostain muusta, saagat eivät kerro. Matkalla noita itse ohjeisti orjuuttamaansa Tyrakionia, että tämä järjestäisi Zephyroksen Polymenan läheisyyteen.

Palatsiin saapumisen jälkeen Tziki käytti kaiken kaunopuheisuutensa valmistellessaan hovia tulevaan paljastukseen. Nymfin koukeroisten sanojen jälkeen kuningatar Polymenan ratkaisu oli brutaalin suoraviivainen: hän komensi sotapäällikkönsä Diomedan surmaamaan Zephyroksen, ennen kuin itse oli edes ottanut sankareita muodollisesti vastaan. Orjuutettu Tyrakion asetti miekkansa Diomedan miekan tielle. Henkensä täpärästi säästänyt Zephyros puolestaan komensi orjansa surmaamaan Diomedan. Äkkiä megaronissa oli täysi taistelu.

Yhdellä puolella olivat sankarimme ja toisella Diomeda ja hänen hopliittinsa sekä kuningatar Polymena ja tämän Heran valtikan voimalla manaamat elävät jättiläiskaryatidit. Taistelu oli kiivas mutta nopeasti alkoi näyttää siltä, että elollistetut neitopatsaat olisivat sankareille kuolemaksi. Zephyros sortui kuoliaana marmorikäden heilahdukseen, ennen kuin oli ehtinyt loihtia ensimmäistäkään kertaa ja kohta kovasti loitsimista yrittänyt Tziki sekä onneton Tyrakhionkin makasivat maassa henkitoreissaan. Metamakhos oli sankarien ainoa toivo ja hänkin oli vain yhden naarmun päässä kuolemasta.

Kentauri selvästi oli jumalten suosiossa, sillä vastoin kaikkia odotuksia hänen onnistui ensin lyödä poikki Heran valtikka, jolloin karyatidit kivettyivät niille sijoilleen (toinen tulikuoppaan ja toinen valtaisuimen tuntumaan). Sen jälkeen aivan yhtä sankarillisesti hänen onnistui taistelun tuoksinassa siepata kuningatar syliinsä ja karauttaa pois vihollistensa keihäitten ulottuvilta. Metamakhoksen arvokas panttivanki muutti tilaisuuden äkisti ja taas päästiin puhumaan.

JATKUU

maanantai, 30. elokuu 2010

Ikuistetut sankarit

Lisäsin sivupalkkiin Sankarien kuvia -linkin, josta pääsee ihailemaan Willen kuvia. Näitä saavat muutkin piirustustaitoiset tehdä <vink, vink>.

lauantai, 19. kesäkuu 2010

Pan-huilukostaja

Toistaiseksi viimeisessä sessiossa paikalla olivat kaikki kolme pelaajaa ja allekirjoittanut. Session aluksi Tzikitziki ja Tyrakhion saivat tehdä polymenalle selkoa Heran valtikan pelastamisesta ja Iolen kuolemasta. Kuningatarta odottaessaan he saivat kuitenkin yllättyä iloisesti, kun Metamakhos liittyi seuraan. Aallot olivat heittäneet kentaurimme Gynosin rannoille. Otuksella itsellään ei ollut mitään käsitystä, miten oli saarelle päätynyt.

Polymena otti valtikan vastaan mutta ei ollut aivan hyvillään Iolen kuolemasta, sillä nuori papitar oli ollut hänelle perin läheinen. Diomedan mukaan Iole oli ollut Polymenan valinta vallanperijäksi. Lupaustensa mukaan kuningatar kuitenkin palkitsi sankarimme. Tyrakhion sai Tritonien verkon, mutta oreadimme palkkiossa oli kitkerä sivumaku, kun Polymena kertoi, että Metamakhosin hengen säästämisessä olisi Tzikille palkkiota tarpeeksi. Korskeasti nuori aristokraattimme Tyrakhion vielä lupasi kukistaa pahat voimat lopullisesti.

Myöhemmin samana päivänä vietettiin Iolen hautajaisia, mutta tapahtua alkoi vasta seuraavana yönä, kun kauhea akka surmasi oraakkelin, jonka oli määrä puhua sankareillemme seuraavana aamuna. Pienen hässäkän jälkeen käytiinkin jo sanaharkkaa heradien onnettomuuksien syistä. Diomeda rohkeni epäillä, että niiden takana tosiaan olisi jokin heradien itsensä tekemä rikos, kun taas Polymena hylkäsi moisen ajatuksen ja vaati suoraviivaista ratkaisua: noita, joka oli lumonnut Iolen ja manannut pahoja henkiä sekä yllyttänyt villimiehet heradeja vastaan, pitäisi surmata ja se siitä. Sankarit eivät epäröineet tarttua haasteeseen, vaikka heillä epäilyksensä olikin.

Tyrakhionin laiva Poseidonin laulu vei sankarit Gynosin saaren itäosiin, jossa Andraikonina tunnetun paikan oli määrä sijaita. Andraikonista sankarit odottivat löytävänsä Hecaten pyhäkön, josta paha kaiketi oli alkunsa saanut. Nymfitaikuuden ansiosta sankarit pääsivät vaeltamaan huomaamatta halki muinoin autioituneiden seutujen. Yllätettyään vartijat (kaksi villimiesta ja yhden traakialaisen sikamiehen) he saivat näkyviin Andraikonin rauniot, joita käytiin tarkkailemaan.

Pian kävi ilmi, että hirviöitä johti kaunismuotoinen helleeni, joka soitteli panhuilua suuren temppelin portailla. Palveluksessaan hänellä oli koko joukko sikamiehiä ja ilmeisestikin kaivaustöihin orjuutettuja villejä. Ensimmäiseksi sankarimme päättivät kuitenkin tutkiä heitä lähinnä sijainnutta pyhäkköä. Kukaan ei huomannut mitään, kun hurja joukkomme hiippaili pyhäkköön, joka paljastui Hecaten palvontapaikaksi. Keskellä salia oli kammuttava kaivanto, joka ilmeisesti ulottui aina Tartarokseen asti. Niin Tyrakhion kuin Metamakhoskin ponnistivat voimansa äärimmilleen sulkeakseen kuilun suun kivilaatoilla, mutta liian vähän oli sankareillamme ruista ranteessa. Sankareiden puuhastellessa tilanne alkoi kehittyä, kun tuli vahdinvaihdon aika.

Vihollisen leirissä syntyi aika hässäkkä, kun paljastui, mitä etuvartiolle oli käynyt. Pikaisen taktiikkapalaveri jälkeen sankarit päätyivät suoraan hyökkäykseen ylivoimaisen vihollisjoukon keskelle. Seurasi suuri taistelu, jossa Tyrakhion ja Metamakhos saivat tuntuvaa apua Tzikin manaamalta kivititaanilta. Villimiehet ja traakian karjut osoittautuivat aika rimpuloiksi tässä käsittelyssä. Tziki seurasi taistelua näkymättömänä.

Pian jäljellä oli vihollisia vain Andraikonia halkovan rotkon toisella puolen, jonne johti kapea riippusilta. Auttaakseen viimeisen vihollisen nitistämisessä Tziki teki itsensä näkyväksi. Heti rankaistiin: riippusillan kesellä tuli näkyväksi aiemmin pan-huilua soittanut mies, joka välittömästi lumosi nymfimme. Ei aikaakaan, kun kivititaani oli muuttunut taas kiveksi ja kaunottaremme sipustellut kiltisti rotkon toiselle puolen vihollisten vangiksi. Noitien mahti on peloittavaa.

Vihollinen yritti neuvotella, mutta Hellaan miehet eivät olleet juttutuulella. Vastustaja luuli olevansa vahvoilla rotkon toisella laidalla, mutta turvallisuudentunne osoittautui harhaksi, kun Metamakhos loikkasi ikimuistoisen loikan yli rotkon suoraan sikamiesten kimppuun. Hässäkän turvin myös Tyrkahion ryntäsi siltaa pitkin vihollisen kimppuun. Vihollisnoidan kuviot sotkeutuivat pahemman kerran, kun hän ei päässytkään taikomaan rauhassa vaan joutui lähitaisteluun kentaurin kanssa. Lyhyen kahakan päätti lopulta Tziki, joka heti lumouksesta vapauduttuaan paiskasi Zeuksen salaman vihollisten johtajan selkään. Noita sortui maahan henkihieverissä. Sikamiehiä ei huivittanut jatkaa taistelua, kun palkanmaksaja oli mennyttä, joten ne antautuivat sillä ehdolla, että saisivat paeta rauhassa. Sankarit suostuivat, joten pian päästiin kuulustelemaan vankia.

Henkitoreissaan noita kertoi tarinansa. Hän oli Zephyros, ainoa poikalapsi, joka heradeille oli koskaan syntynyt. Kaiken lisäksi hän oli Diomedan veli ja Polymenan tyttärenpoika. Mitenkään hän ei kuitenkaan osoittanut tietävänsä Diomedasta. Sen sijaan Zephyros uhkui vihaa Polymenaa kohtaan, jonka hän kertoi surmanneen äitinsä Inomestran kauhean akan hahmossa ja myyneen Zephyroksen orjuuteen. Puhelias Zephyros paljasti myös, että villimiehet olivat heradien aviomiehiä, jotka Hera oli muinoin kironnut uskottomuuden tähden. Sankarimme olivat nyt dilemman edessä: miten heidän nyt pitäisi suhtautua hirveään hybrikseen syyllistyneeseen kuningattareen ja tämän tehtävään? Zephyroksen kosto oli oikeutettu, mutta toisaalta hän ei sokean vihansa vuoksi välittänyt sivullisista uhreista.

Aikansa sankarit yrittivät puhua Zephyrosta jonkin toisenlaisen ratkaisun taakse, mutta nuori noita oli vannonut valansa Haadekselle, joten hän ei antanut periksi. Sankarit päättivät nukkua yön yli ja ratkaista asian sitten. Zephyros sidottiin ja miehemme pitivät vuoron perään vahtia hänen vuoteensa vieressä. Aamuyöstä tilanne mutkistui, kun Zephyros onnistui synkällä taikuudellaan orjuuttamaan Tyrakhion paran. Noita ei kuitenkaan usuttanut ithakalaista toveriensa kimppuun vaan selvästi kostajalla oli jotakin muuta mielessään.

Session loppu meni Zeuksen temppelin takaa vuoren sisästä löytynyttä luolastoa tutkien. Noita oli määrännyt Tyrakhionin tutkimaan käytäviä aarteiden toivossa, mutta tätä eivät muut sankarit tienneet. Luolastoissa toverukset saivat tehdä tuttavuutta automatonien, minotaurien ja muumioiden kanssa. Kiinnostavimmat kohtaamiset kuitenkin olivat ennustava reliefisuu sekä Tartarokseen johtavat portaat. Ennustajasuu ilmoitti Tyrakhionille, että Troijan kaupinki olisi sortuva hänen miekastaan. Metamakhoksella ei käynyt yhtä hyvä tuuri, sillä suu tyytyi vain tarttumaan hänen käteensä. Tziki ei rohjennut Metamakhosin kohtalon jälkeen suuta kokeilla. Tartaroksen portaita toverukset kulkivat, kunnes edestä kuului Kerberoksen haukku. Viisaasti Tziki sai urhomme luopumaan hyökkäyksestä manalaan. Luolastoista sankarit palasivat kunniakkaita kokemuksia rikkaampina. Myös beta-säteiden sauva tarttui heidän matkaansa atlantislaisten ylimysten haudoista.

Oikea kello alkoi olla jo paljon, joten seikkailu lopetettiin luolastojen tutkimisen jälkeen. Vielä sankarien pitäisi päättää, mitä tehdä Zephyroksen ja Polymenan kanssa ja Heraionin vuorikin on kiipeämättä, mutta se on toisen tuotantokauden asia...

---

Tällä erää pelit ovat nyt ohi. Kesä vie miehiä, joten ainakin taukoa on tiedossa. Itseäni kyllä houkuttelisi vielä viedä Gynosin tarina loppuun asti ja myös massiivinen Tomb of the Bull King odottaa vielä pelauttamista. Aika näyttää. Tuntui kuitenkin, että peliporukan kemiat toimivat sillä tavalla, että olisi mukava toistekin pelta tällä kokoonpanolla.

M&M on ollut aika mukava tuttavuus. Homeerinen meininki on pelin myötä auennut kuin itsestään ja se on myös sopinut hyvin yhteen klassisen luolastoseikkailuroolipelaamisen kanssa. Systeemissä pidän erityisesti siitä, miten hahmoluokilla on oma luonteensa, joka syntyy niiden erilaisista bonuksista ja erikoiskyvyistä. Rasittavaa M&M:ssä on sääntökirjojen selaaminen. En vielä osaa systeemiä niin hyvin, että muistaisin kaikki erikoiskyvyt ja -tilanteet, joten asioita joutuu tarkistamaan yhtenään. Tästä tietysti pääsisi, kun vain säveltäisi, jos ei muista. Olen kuitenkin tahtonut opetella systeemiä sellaisena kuin se on, joten en ole viitsinyt turvautua tähän normaaliin toimintatapaani. Toinen rasite on ollut luolastoseikkailujen työläät valmistelut. Jos luolastosta koettaa saada taktisesti mielenkiintoisen, kuluu pelin valmisteluun enemmän aikaa, kuin mihin nyt kypsällä iällä on tottunut. Puutteista huolimatta M&M on kuitenkin ollut mukava tuttavuus ja se on omassa arvoasteikossani ajanut ohi punalaatikko-DD:n tämän genren pelien sarjassa.